Moikka vaan! Nyt olis taas postausintoa, mutta vieläkin tää blogi on ongelmana. Oon jo poistellu vanhoja postauksia, mutta kuvatilaa ei ole silti tullu lisää. Nyt kysymyksenä oliskin, että säilytänkö nämä postaukset ja aloitan uuden blogin vai jatkanko samassa osoitteessa aloittamalla täysin alusta? Toivepostauksia saa myös esittää :)
Sitten voisin hieman kertoa menneistä tapahtumista. Eli tunnilla olen käynyt normaalisti, mitä nyt korvasin viime sunnuntain tunnin. Kävin myös viime torstaina koulutunnilla ja menin Zenillä pitkästä aikaa. Alussa oli vähän hakusessa, että miten heppaa ratsastetaan, mutta tunti lähti sujumaan lopulta tosi hyvin. Menimme erilaisia tehtäviä, mutta päätehtävänä oli laukkatehtävä, jossa teimme ensin laukassa voltin, sitten pitkän sivun avossa laukassa, sitten koottu laukkavoltti ja käyntiinsiirtyminen, sitten vielä raviin ja ravissa väistö keskihalkaisijalta uralle. Zeni oli ihanan pehmeä ja avotkin sujui tosi hyvin!
Viikonloppuna lähdin vähän extemporena Pykikseen suoraan koulusta. Marja kysyi mua avustamaan viikonloppuleiriä ja sitten, kun ei ollut mahdollisuutta päästä mökillekkään niin lähdin tietysti. Menin junalla Suonenjoelle, josta Marjan mies tuli sitten hakemaan autolla. Perjantaina pidin leikkitunnin sateessa ja autoin hevosten laitossa, sekä ruokin ne. Lauantaina sitten tein aamutallin ja pidin hevostenlaittotunnin, eli opetin pikkusille hevosen laiton alusta loppuun ja lisäksi suitsien ja satuloiden osia sekä erilaisia loimia. Sitten pitikin jo auttaa vähän hevosten varustamisessa tunnille. Iltapäivätunnille menin sitten itse mukaan uudella ponilla, kun Marja halusi nähdä ponin liikkeessä. Oli kyllä ihana tapaus <3! Illalla sitten autettiin vakiotuntilaisten kanssa ja liikutin erikseen Suskin. Suski oli alussa tosi kiva, mutta energinen. Laukan jälkeen jännitty aika paljon, mutta lopussa tuli vielä hyviä pätkiä. Sunnuntaina sitten aamulla tein vielä aamutallin, vedin vikellyksen ja sitten autoin leiriläisten heppojen laitossa. Lähdin vielä päivällä maaston vetämään ja sinnekkin menin kokeilemaan tätä uutta tapausta :) Oli kyllä super maastossakin! Illalla lähdin sitten puoli yhdeksän maissa junalla takaisin Kuopioon.
Maanantaina olin estetunnilla korvaamassa sunnuntain tunnin. Menin Ferryllä. Viimeksi kun sillä hyppäsin kesällä, meni tunti ihan tosi huonosti, joten ootin aika kauhulla tuntia. Keksin tunnille itse radan, johon Jenni sitten lisäsi vielä pari hyppyä. Hyppelyt lähtikin sujumaan ihan superhyvin ja varsinkin vika, korkeempi rata meni kivasti. Oon tosi tyytyväinen :)
Nyt kun pääsisi vielä Fasua ja Pingoa näkemään niin olis huippua, nyt kuitenkin menny pari ratsastusta tosi hyvin ja olihan tossa ennemmin kauhee kausi, kun mikään ei onnistunut. Kauhee ikävä Fasua, Rollea, Elliä ja Pingoa ja nyt oikeastaan jo pykiksenkin heppoja :D
Mulla ei oo ainakaan vielä loppunu blogista kuvatila vaikka jonkun verran niitä kuvia onkin, mutta voi johtua siitä ku ne kuvat on siinä pienemmässä koossa eli keskikoossa! Ootko ehtiny tehdä jo uuden blogin? :)
VastaaPoistajoo on uus blogi :) linkkaan sen kun teen ihan pikasen postauksen tähän! ja joo mulla oli ihan sikaisoina tiedostoina ne kuvat niin siks loppu tila kesken, mutta tää ei auta yhtään että poistelen vanhoja kuvia, kun blogspot häikkää.. mutta siis nyt uusiks alotettu :)
Poista