Tänään oli vihdoinkin aika tehdä joku vähän erilainen postaus normaalin postauksen lisäksi, joten päätin kerätä kuvia, joissa edes jotenkin löytyy ponin kanssa "väriteemaa". Teen tällä hetken blogiin muutoksia. Parin viikon sisällä tulee syksyisempää ulkoasua, uusia tietosivuja ja karsintaa + lisäilyä vanhoihin postauksiin kuvien kannalta.
Nyt kuitenkin kerron eilisestä.
Eilen menin taas puoli viiden maissa Pingolle. Haimme ponit ulkoa ja varustin Pingon tallissa. Menimme kentälle ja treenasimme taas paljon väistöjä. Käynnissä väistöt alkoivat sujumaan superisti, vaikka poni oli toosi energinen. Saimme jopa ravissakin pari askelta loivaa väistöä. Pingo on kyllä ihan huippu, kun se yrittää aina parhaansa vaikkei kaikkea älyäisikään. Menimme taas myös paljon siirtymisiä ja kaksi pidempää laukkapätkää. Laukannostot sujuivat tosi hyvin (taas yhtä lukuunottamatta, jossa oma tarkkuus oli mitä oli). Ukkospilvet vähän uhkasi ratsastusta, mutta päälle ei kyllä ikinä tullut mitään ukkosta. Oli kyllä hiostava sää ratsastaa! Kävimme loppukäynnit pikkumaastossa, jossa oli tosi paljon "pelottavia" juttuja, kun omistaja oli mustikassa ja vanhat tutut vesilätäköt oli niin pelottavia! Höpsö poni.
Ratsastuksen jälkeen otin ponia taas sienellä ja annoin sen hieman syödä ennen tarhaan laittoa, samalla kun viilensin ponia :D
Sitten väriteemakuviin:
Kisavärit=Mustavalkoinen
Pinkki (huomatkaa myös turkoosi raippa ja huovan reuna :P)
Tummansininen
Pinkki
Vaaleanvihreä
Pinkki
Vaaleanturkoosinsininen
Kisa
Dömi <3 ja punaista
Vaaleansininen huopa ja paita
Ei ees natsaa :D no mutta sinistä
Vaaleanpunainen ja tummansininen
Tummansininen
Ruskea
Tummansininen + pinkki
Sähkönsininen/ruskea
.. Ja vaaleanvihreä
Lisääkin varmaan löytyisi arkistojen takaa :) pääasiassa tummansininen ja pinkki
Siinäpä tämä postaus !




















Ei kommentteja:
Lähetä kommentti