Päivi tuli sitten joskus vähän puoli yhden jälkeen ja kävimme tekemässä pari estettä semmoiselle hiekkatielle. Varustamisen jälkeen verryttelin ponia ja pikkusen jos oli energiaa, kun se ei liikkunut edellisenä päivänä. Annoin sitten ponin juosta jonkun aikaa. Lähdimme kokeilemaan hyppäämistä ja poni oli tosi innokas, mutta jäkitti tallilta poispäin lähdössä. Se teki pari pientä pystyynousua ja yritti pakittaa. Saimme kuitenkin hommat toimimaan ja pääsimme hyvin esteistä yli. Poni keskittyi selkeesti enemmän tallilta poispäin hypyissä, koska mun oli paljon helpompi olla niissä. Kotiin taisi olla enemmän kiire :D Ensin menimme pari kertaa ristikon, sitten keskikokoisen esteen pari kertaa ja lopulta "tolppien" päässä olevan esteen vielä jonkun 4-5 kertaa.
Fasun kanssa este ei ihme kyllä tuntunut juuri miltään. Poni hyppää niin kivasti :) Mä en ollut varautunut ratsastamiseen joten mukana oli vaan kumpparit ja collarit. Lainasin Päivin kypärää. Kumppareilla oli aika ilkee hypätä, mutta silti ihmeempiä ongelmia ei tullut. Poni jarrutti hyvin hackamoreilla!
Päivi kokeili mun jälkeen hypätä Fasulla. Hypyt sujuivat hyvin ja Päivikin uskaltautui kerran mennä sen "isoimman" esteen. Hyvin meni! Varmaan oisivat isompaakin voineet mennä! Enempää ei kuitenkaan voitu treenata, kun olimme lähdössä vielä maastoon.
Fasun ex-omistajat tulivat katsomaan ponia ja Kaisu meni maaston Fasulla. Minä menin Ellillä ja Tiina sekä Päivi olivat kärryjen kyydissä. Maastossa oli tosi kivaa. Otimme kolme laukkapätkää ja mummolla löytyi kyllä vauhtia! Raviakin irtosi tosi hyvin ja taas kerran sai vaan ihmetellä, että poni on 26v! Kävelimme sitten hieman eri reittiä takaisin kun normaalisti.
Ratsastuksien jälkeen veimme vielä ponit ulos ja Päivi testaili Tiinan ratsastuskamoja.
Huomenna tulee kuvia tähän postaukseen ja kisapostaus!
Anteeksi könötyys!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti